Sivut

Uusi hiilineutraali ja gluteeniton Keisari Luomu

Keisari Luomu Pils tuli markkinoille 2010-luvun alussa ja valittiin vuonna 2011 Suomessa vuoden luomutuotteeksi. Kymmenen vuotta on pitkä aika tuotteelle pysyä markkinoilla ja kaupan hyllyillä samaan aikaan kun useita satoja uusia tuotteita tarjotaan kaupoille vuosittain kilpailemaan samasta hyllytilasta. Tuote on ollut kuitenkin hyvin suosittu ja pysynyt aina viiden myydyimmän Keisari-oluen joukossa.
Nyt on kuitenkin pienen päivityksen paikka. Jo useamman vuoden meiltä on kysytty gluteenittomia oluita ja viime syksynä toimme ensimmäisen gluteenittoman (Keisari Micro IPA) ja nyt myös Luomu-olut on jatkossa gluteeniton. Gluteenittomuus ei kuitenkaan muuta makua. Prosessissa käytämme entsyymivalmistetta nimeltä Brewers Clarex joka helpottaa tekemään oluesta gluteenittoman. Hiivaentsyymi rikkoo sameutta aiheuttavia yhdisteitä tarkasti, eikä sillä ole vaikutusta oluen makuun tai väriin.

Toinen muutos on se, että tuote on myös hiilineutraali 1.1.2020 alkaen. Teimme viime vuonna ison laskuharjoituksen, jossa Luomu-oluen raaka-aineiden ja tuotannon ilmastovaikutukset laskettiin tieteellisen tavan mukaisesti. Yhden tölkin hiilijalanjäljeksi muodostui 167gCO2e, joka koostuu maltaiden valmistuksesta, kuljetuksista, energian kulutuksesta, kemikaaleista ja pakkauksesta. Tämän jälkeen ilmastovaikutukset on kompensoitu eli hyvitetty. Päästöjen kompensoinnissa käytettiin CO2Eston päästöleikkuripalvelua. Siinä Luomu-oluen vuotuisia päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia on ostettu pois EU:n päästökauppamarkkinoilta. Tämä varmistaa, että rajallinen määrä päästöoikeuksia vähenee markkinoilla ja päästökauppasektorilla toimivat yritykset joutuvat vähentämään päästöjään. Markkinoilta pois ostetut oikeudet eivät koskaan palaa takaisin markkinoille.

Halusimme tehdä tuotteesta hiilineutraalin, koska aihe on ajankohtainen ja haluamme osaltamme ottaa siihen kantaa. Olemme tehneet aktiivisesti työtä jo useamman vuoden vastuullisuuden ja kestävyyden eteen. Haluamme osaltamme näyttää esimerkkiä ja tarjota kuluttajille helpon tavan kuluttaa kestävästi.

Tuote on siis ollut jo vuoden alusta alkaen gluteeniton ja hiilineutraali, mutta sitä on vielä myyty vanhassa pakkauksessa. Nyt tästä viikosta alkaen uutta pakkausta lähtee kauppoihin ja se korvaa hyllyiltä vanhaa vähitellen. Kippis!

-Janne Paavola
17.3.2020

Lue myös

Toiminnan katsaus 1-6/2023

Nokian Panimo Oy:n puolivuotiskatsaus 1.1.–30.6.2023: Liikevaihto kasvoi 17 % ja liikevoitto oli 7 % liikevaihdosta Tammi-kesäkuun 2023 pääkohdat Liikevaihto kasvoi 17 prosenttia 5 265 tuhanteen

Lue lisää »

Tilinpäätös 2022

• liikevaihto kasvoi 8% • liikevoitto oli 13% liikevaihdosta • tilikauden investoinnit 1 439 t€ (3 358 t€) Liitteenä tilikauden 2022 tilinpäätös, toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus.

Lue lisää »

Etkö löytänyt etsimääsi lähikaupasta?
Käytä ääntäsi ja toivo Nokian Panimon tuotteita kauppiaalta!

Vaikuta valikoimaan! Kauppiaat etsivät jatkuvasti uusia tuotteita hyllyille – toiveitasi oikeasti kuunnellaan.
Täytä oheisista linkeistä lomakkeelle toivomasi tuotteet, ja hoidetaan lempparisi lähelle yhdessä.