Sivut

Uuden panimomestarin ajankohtaiset kuulumiset

Kulunut vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas ja monelta osin varsin yllätyksellinenkin. Ensimmäinen yllättävä uutinen kantautui korviini tammikuussa, kun kuulin, että Nokian Panimon pitkäaikainen panimomestari oli siirtynyt sivuun panimon toiminnasta ja panimomestarin paikka oli avoinna. Siltä istumalta otin yhteyttä panimon toimitusjohtajaan Janne Paavolaan ja kerroin olevani kiinnostunut paikasta.

Varsin pian huomasin istuvani panimon neuvotteluhuoneessa ja keskustelevani Jannen, sekä panimon tuotantojohtajan Vesa Peltolan kanssa panimon nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä, sekä omasta urastani panimoalalla. Tuo keskustelu, sekä myöhemmin suoritettu varsinainen työhaastattelu, sujui varsin mallikkaasti ja helmikuun lopulla sain hartaasti odottamani puhelun Vesalta, jossa sain kuulla tulleeni valituksi Nokian Panimon uudeksi panimomestariksi. Työn alkamisajankohdaksi sovittiin maalis- huhtikuun vaihde.

Kuluneen vuoden aikana olen päässyt mukaan panimon toimintaan monella osa-alueella, joista ehkä tärkeimpänä oluen tuotekehitystyön jatkaminen, sekä tuotteiden laatuun vaikuttavien asioiden kehittäminen. Kesän aikana minulla oli tärkeimpänä tehtävänä kehittää kaksi uutta olutreseptiä, joiden lanseeraus tapahtuu alkuvuodesta 2026. Useiden tuotekehityskeittojen jälkeen lopulliset reseptit hioutuivat kohdilleen syksyn aikana ja varsinaiset kaupalliset keitot päästiin tekemään loppusyksyn aikana. Panimoalalla tuotekehitys on siinä mielessä mielekästä työtä, että heti kun edelliset reseptit on saatu hiottua kohdilleen, seuraavat tuotekehitysprojektit odottavat jo nurkan takana. Uusia herkkuja on siis luvassa myös myöhemmin ensi vuonna.

On ollut myös erityinen ilo ja kunnia saada tutustua Nokian Panimon henkilökuntaan, jonka rautainen ammattitaito varmistaa sen, että panimon tuotteet ovat maan ehdotonta huippua. Vastuualueelleni kuuluu myös laatuasioiden kehittäminen, ja varsin nopeasti taloon tultuani sain havaita, että täällä panostetaan todella paljon prosessihygieniaan, laadunvalvontaan sekä tuoteturvallisuuteen, unohtamatta työntekijöiden jaksamista ja hyvinvointia.

Kasvavan, ja hiljattain pörssiin listautuneen panimon panimomestarina monipuolisia ja mielenkiintoisia projekteja riittää jatkossakin ja odotankin innolla, mitä kaikkia uusia positiivisia haasteita ja mahdollisuuksia tulevat vuodet tuovat mukanaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Jani Vilpas
Panimomestari

Etkö löytänyt etsimääsi lähikaupasta?
Käytä ääntäsi ja toivo Nokian Panimon tuotteita kauppiaalta!

Vaikuta valikoimaan! Kauppiaat etsivät jatkuvasti uusia tuotteita hyllyille – toiveitasi oikeasti kuunnellaan.
Täytä oheisista linkeistä lomakkeelle toivomasi tuotteet, ja hoidetaan lempparisi lähelle yhdessä.

Oletko täyttänyt
18 vuotta?